Eilen ei treenattu mitään, lenkkeiltiin vain. Taikan tanssiinkyyditsemisreissussa oli Tuike ja Nemo. Alkuun oli tarkoitus jotain pientä treenata ja pakkasin tokokamppeet matkaan. Suunnitelmat muuttuivat, kun oli hiton kylmä ja pimeäkin tuli.
Koirat saivat siis kaksi lenkkiä, joista ensimmäinen tehtiin Myllykoskella. Bortsut saivat painaa vapaana metsässä ja joen/kosken rannassa. Nemo ehti joenrantaan jo mahaa myöden veteen lutraamaan ennenkuin tajusin hudella sitä pois kylmästä vedestä. Toinen lenkki tehtiin Klaukkalan keskustassa risteillen. Tällä kertaa Tuike käveli myös ihan hyvällä asenteella, ei mitään viitteitä aiemmasta luimistelusta, jota ilmeni joku aika sitten ryhmälenkillä. Ihmeelliset ovat narttujen mielialat... ei näistä aina tiedä. Mutta mukava kävely keskustassa ja Nemokin osasi käyttäytyä hyvin.
Nemo aloittelee pikkuhiljaa toko/tottisharjoituksia. Se tekee ruokakupilla aina jonkin pienen tehtävän: Sivulle menon, askeleen seuraamisen, paikallaistumisen, maahanmenon, paikalla makaamisen tai eteenlähettämisen. Aamuin illoin Nemo treenaa ruuan ansaitsemiseksi. Sivullemenossa Nemo on jo aika taitava :) Pitää enemmän ruveta treenailemaan myös ulkona, missä häiriöitä on enemmän. Nemo on kyllä hieno mies, sen ihana (vielä vauvamainen) elämänasenne on ilo silmälle. Samalla se osoittaa nöyrää ja tottelevaista luonnetta. Leikit vieraiden ja tuttujenkin koirien kanssa sujuvat edelleen hienosti. Tänään tavattiin sattumalta Neppi kaveri metsässä, eikä mitään haukkumista tai muuta rähinää ollut. Hetken haisteltuaan ne alkoivat painimaan leikkisästi.
Jänniä asioita mahtuu nuoren koiran elämään. Nemo suhtautuu jännittäviin asioihin hienosti. Se saattaa vähän hämmentyä, mutta ei joudu paniikkiin. Eilen esimerkiksi Klaukkalassa "kaupunkikävelyllä" huomiota herättivät hurjaa vauhtia kiitävät, kovasti pärisevät mopot, sekä illalla pimeässä päidemme yli lentävä joutsenparvi, joka ääneteli kuuluvasti lentäessään ja siivistä kului kova viuhunta. Joutsenparvi oli omastakin mielestä houkan aavamainen, joten ei ihme, että Nemo pimeässä hiukan hämmentyi. Tänään pärähti keittiömme palovaroitin soimaan, eikä sekään aiheuttanut pojassa kuin muutaman pään kallistuksen ja sen jälkeen se siirtyi makuuhuoneeseen makoilemaan.
Lauman kanssa eläminen on hauskaa, mutta välillä myös haastavaa. Aina joutuu vähän junailemaan kenet vie kenenkin kanssa mihin ja mitä tekemään. Ja kaikille pitäisi riittää sopiva määrä oman ihmisen aikaa ja tekemistä. Kestääköhän tämä vielä yhden pään lisäyksen, jää nähtäväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti