Joo todella! Tuike aiheutti mulle tänään hieman kiusallisen tilanteen kun se lähti omatoimisesti fillarilenkille, ilman fillaria ja kuskia!
Tuike rakastaa juoksemista, se on syntynyt siihen ja näinollen se myös rakastaa fillarilenkkejä yli kaiken. Se tietää, että fillarilenkillä pääsee painamaan kovaa vauhtia, mutta yleensä vain niin kovaa kuin kuski jaksaa polkea ;). Tuike tasan tarkkaan tietää mitä tuleman pitää kun alan valmistella itseäni ja fillariani lenkille. Ensimmäiset metrit Tuike painaa aina tuhatta ja sataa vastoin kaikkia lämmittelysääntöjä :/ Ei siihen alkumatkan juoksemisen intoon auta minkään valtakunnan jarruttelut. Ei auta kauniit, eikä rumat sanat kun tämä tulisielu päättää juosta...
Paha tapani on laittaa Tuike pantaan vasta kun olen saanut omat vermeeni kuntoon ja fillarin nokan lähtökuoppiin. Viimeisenä sitten kutsun koiran luokse ja laitan sen remmiin kiinni ja sitten mentiin tukkaputkella. Näin tein siis tänänkin ja jo fillaria esille ottaessani huomasin kuinka Tuike hoppuili lenkille lähtöä ja monta kertaa jouduin jarruttelemaan sitä odota -sanalla. Eipä riittänyt kuin kumarrus ja katse hetkeksi pyöränlukkoon, kun tuo otus livahti nurkan taakse ja läksi omatoimisesti lenkkiä vetämään :O Minä sitten huutelemaan Tuikea, ettei sentään yksin lähde, mutta ei kuulunut koiraa takaisin ja perään oli lähdettävä. Naapurin poika sattui näkemään ja kysyi karkasiko koira, nolona jouduin toteamaan, että tavallaan joo, lähti lapasesta. Ajoin meidän tien pätkän ja kurvasin kadun yli puolen kilometrin mittaiselle suoralle kylätielle niin eikös se himputti vieköön patsastellut jo baanan puolessa välissä. Hölmistelleen se siellä ihmetteli, että mihin kuski ja fillari jäi! Huusin luokse ja tuli se tietenkin, iloisesti läähättäen kun oli ottanut pienet ennakkospurtit lenkin alkuun. Mua hiukan nolotti, mutta enimmäkseen nauratti Tuiken hullu into, mikä teki sille tepposet ja pani sen tuollatavalla "karkaamaan". Saan vielä hullun paperit täällä meidän kylällä näiden otusten kanssa. Tuiken pyöräilylenkki muutenkin saattaa näyttää hiukan hurjapäiseltä, kun ensin menee koira ja sitten ihminen sotkee perässä :D Eli illuusio kauniisti polkupyörän vierellä löntystelevästä koirasta on meidän tapauksessa täysin väärä. Tuiken kanssa mennään, eikä meinata.
Loppu hyvin kaikki hyvin. Fillaroitiin kirkon puistoon ja tehtiin treeni. Hienosti nousi oikeat ohjatun kapulat. Ei mitään eilisen kaltaista ongelmaa, kun palikat olivat hyvin näkyvillä. Vahvistin vielä tuomista kaksoiskäskyttämällä, mutta luulen, että palikat olisi tuotu pelkällä suuntakäskylläkin. Treenin jälkeen jatkettiin fillarilenkkin loppuun ja kotona vielä vähän juostiin Nemon kanssa kotiniityllä. Viiden kilsan lenkin jälkeen Tuike näyttää aina kuin se olisi vasta lämmitellyt, eli valmis vaikka uusiin treeneihin tai vaikka uudelle lenkille. On se pakkaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti