Ajatuksia laumaelämästä ja lenkkeilyä

Koiralaumaan touhuja ja edesottamuksia on hyvin mielenkiintoista seurata. Hiljaa olemalla ja vain tarkkailemalla oppii ihan uusia juttuja koirien maailmasta ja niiden sielunelämästä, jota siltikin on niin hyvin vaikeaa ymmärtää. Kaksi koiraa on pari/kaverukset, kolme on jo lauma, mutta neljän koiran kanssa vasta näkee miten koiralauma todella toimii.

Lauman ensimmäinen ei ole pennusta asti kuulunut laumaan vaan on enemmän leimaantunut ihmiseen ja oppinut riippuvaiseksi ihmisestä. Lauman toinen, kolmas ja neljäs ovatkin sitten saaneet pennusta asti kuulua jonkinlaiseen koiralaumaan, joten niillä on erilaiset käytösmallit pohjalla. Ne ovat pennusta asti opetelleet puhumaan koiraa ja oppineet toiselta lajikumppanilta koiranelämän totuuksia.

Erot ainoana koirana kasvaneen ja laumassa kasvaneen koiran välillä ovat yllättävänkin suuret. Se näkyy laumakäyttäytymisessä, toisten koirien kohtaamisessa, leikkimisessä, ihmisen kanssa toimimisessa ja monessa muussakin tilanteessa.

Tuike vähät välittää muusta laumasta, se leikkii yksin. Muita kovasti kiinnostaisi Tuiken leikki. 

Ilmat ovat olleet loistavat ja metsäkin alkaa kuivumaan, joten siellä on nyt aktiivisesti lenkkeilty melkein joka päivä.

Eilen läksin bortsujen kanssa metsään ja vahingossa saimme seuraa puolitutusta shelttipojasta. Nemo oli iloissaan saadessaan leikkiseuraa ja Katakin selvästi tuumasi vastaantulijan olevan vaaraton kun katsoi miten isot koirat siihen suhtautuivat. Nemo kutsui heti juoksuleikkiin ja Tuike liehitteli ja lirkutteli shelttipojan edessä. Mietin ihan mahtaako juoksut olla tuloillaan vai miksi sitä vierasta piti niin kovasti mielistellä. Polulla tapaamisen päätteeksi jatkoimme yhdessä matkaa samaan suuntaan ja neljän koiran yhteismeno sujui hienosti.

Tänään uhkarohkeana otin yksin koko joukon metsälenkille. Alkuun pidin kaksi remmissä, mutta syvemmällä päästin kaikki vapaaksi ja kylläpä sitä mentiin, pitkin poikin maita ja mantuja. Kata pysytteli hienosti mukana ja melko lähellä. Kiipesimme Korkeakalliolle, josta oli mahtavat keväiset näkymät Rajamäkeen päin. Reilu tunti vierähti metsässä ja kotiin saavuttiin neljän väsyneen, onnellisen ja kuraisen koiran kanssa.

Elli Korkeakalliolla hetki ennen kuraantumista