Pentumeininkiä... eli Katan sosialistamista

Katan veli ja sisko lähtivät reilu 3 viikkoa sitten ja elämä jäljelle jääneessä laumassa alkaa sujumaan. Aikamoinen pakkaus jäi kotiin ja vähän ihmeissään ollaan välistä oltu, kun pentu pussaa hampailla ja roikkuu kiltin Nemosedän korvissa. Nemo olikin pentuna vähän liian kiltti, joten nyt on selvästi tipahdettu maan pinnalle.

Pentulaikkiseuraa

Tuike on edelleen ollut ylihuolehtivainen mamma ja siivoilee vieläkin sisälle tulleita pissoja. Pikkuhiljaa taitaa napanuora kuitenkin katketa, sillä ruuan oksentaminen pennulle on selvästi vähentynyt, tai sitten en vaan sitä huomaa.

Katan kolmeen viikkoon on mahtunut kaikenlaista uutta ja jännääkin. Ollaan ulkoiltu omassa pihassa, lähiniityllä ja erilaisissa metsissä. On oltu liikkeellä yksin, kaksin ja joukolla. Ollaan autoiltu pitkiä ja lyhyitä matkoja, on matkustettu bussilla. On nähty lampaita, hevosia, kissoja, vieraita ihmisiä, vieraita koiria, autoja, möliseviä mopoja jne.

Isojen kanssa lenkillä: Kyttäämisen alkeet

Jotkut uudet asiat alkuun ovat jännittäneet, mutta jo toisella kerralla asioihin tutustutaan rohkeammin. Esimerkiksi hevoset olivat alkuun jännittäviä ja niille muristiin, mutta tänään hevosia nähdessään jo reippaasti käppäiltiin ohi muina miehinä. Lampaita on nähty jo kolmesti, tosin alkuun vain matkan päästä. Tänään Kata pääsikin sitten ihan nenätysten haistelemaan pientä pullokaritsaa kun olimme isojen kanssa paimentamassa. Ihana pieni ja peloton karitsa tuli oitis nuuskuttelemaan Kataa ja Nemoa, jotka selvästi olivat hämillään pikkuisen huomionosoituksista.

Kyllä hätä keinot keksii, kun autottoman piti päästä parin kilsan päähän bussipysäkille pennun kanssa.