lauantai 14. joulukuuta 2013

Nemo & Elli suurella areenalla!

Nemo esiintyi Frisbeekoirien näytöksessä tänään Koira2013 tapahtumassa, eli tutummin joulumessarissa. Näytös oli ykköshallissa, missä puolen tunnin ajan esittelimme lajia monenalaisten ja monentasoisten koirien avulla. Rotukirjo lajissa on ihailtavaa: On pientä ja suurta koiraa, nuorta ja aikuista koiraa. Ohjaajiakin löytyy kaikenlaisia: On kumpaakin sukupuolta, on lasta ja aikuista.

Nemo pärjäsi messarin vilinässä hienosti, se ei yhtään paineistunut tai muutenkaan ahdistunut vaan otti kaiken vastaan avoimesti nuoren pojan innokkuudella höystettynä. Oman esityksensä jälkeen se osasi myös rauhoittua ja tyytyväisenä makoili omassa häkissään hulinan keskellä.

Elli esiintyi myös messarissa tänään, juoksuista huolimatta. Elli ei päässyt kenraaliharjoituksiin, mutta silti se oli heti juonessa kiinni kun lavalle päästiin. Ellin kanssa näytimme temppujen opettamista, kuten reidestä ponnahtamista tai selän päältä ponnahtamista.

Huomenna vielä messarinäytökset jatkuvat ja sitten suunnataan katse tulevaan joululomaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti