sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Aivojen aktivointia

Nyt ollaan otettu hissuksiin Tuiken kanssa. Frisbeejutut ovat tauolla ja muutkin riehakkaat leikit ovat tauolla. Tuike onkin ollut hyvin rauhallisen oloinen viime päivät. Nemo ei ole ollut olenkaan enää Tuiken hajuista kiinnostunut, vaikka Tuike sekstailee Ellin kanssa, jolla on myös juoksu päällä.

Nyt onkin hyvä tilaisuus opetella kaikkea muuta hauskaa ja rauhallista toimintaa, kuten temppujen tekemistä. Ensimmäinen opeteltava temppu listallani on istuminen "nätisti", eli Tuike istuu, mutta pitää etutassut ilmassa. Siitä on tarkoitus opetella nousemaan kahdelle jalalle "ylös" ja sitten vielä laskeutumaan alas asentoon "nätisti". Tätä jo kesällä vähän kiekkojen kanssa kokeiltiin, mutta nyt otan naksuttimen ja namit opetuksen tueksi, jotta kierrokset eivät nouse ja mielentila pysyy rauhallisena. Kahden illan kokeilun jälkeen tämä tuntuu sopivan Tuikelle erittäin hyvin ja se on liikuttavan yritteliäs ja ihana.

Talvenajan treenilistalla on myös tunnistusnouto, jota alan rakentaa ihan alusta asti suoritusvarmuuden saavuttamiseksi. Tähän otan avuksi nenäkoskettamisen, naksuttimen ja namin. Pohjustuksena alkuun muisteltiin tänään kosketuskeppiä ja hienosti Tuike sen osasi, vaikka sen opettamisesta kaksi-kolme vuotta. Myös Post-It lappuun koskettaminen (tämänkin opetin jo kauan aikaa sitten) onnistui hyvin vähän autettuna. Tähän nenäkosketukseen täytyy nyt vaan sitten lisätä aikaa, että Tuike ymmärtäisi jättää nenän paikoilleen niin kauaksi aikaa kun naksu tulee. Tämä sitten yhdistetään Tunnistusnoutopalikkaan ja nenäkosketuksesta tulee oikean palikan "merkkaaminen".

Näitä jatketaan, pyrin joka ilta lyhyeen "aivotuokioon", aika näyttää miten hyvin olemme onnistuneet. Jos homma ei etene, niin todennäköisesti vika on kouluttajassa, ei koirassa. Tuike on hyvin älykäs ja tekee innostuneesti harjoittelua. Onneksi ympärilläni on monia hyviä neuvojia, joita taatusti vaivaan sitten kun tulee jumitilanne ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti