keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2014

Jouluaatto on vietetty rauhallisesti kotona koirien ja kissojen kanssa. Jokainen karvainenkin kaveri sai oman lahjan. Paketeista löytyi luita, leluja ja nameja. Elli sai lisäksi hienon heijastavan sadeloimen ja toppaloimen, nämä tarttuivat messarista ostoskassiin. Teron paketista löytyi Tommy Wirenin koirankoulutuskirja, siitä toivottavasti on iloa ja hyötyä Nemon kouluttamisessa. Melko koiramainen joulu meidän perheessä, mutta muitakin lahjoja mahtui joukkoon. Suurin osa onneksi kuitenkin hyödyllisiä ja tarpeellisia.

Loppuvuosi vietetään myös ihan kotosalla, ulkoillen ja lepäillen. Uusi vuosi otetaan vastaan kuten edellisinä vuosina; kotoota paukkuja ja raketteja katsellen. Edellisinä vuosina koirat eivät ole mitenkään reagoineet paukkuihin, jotka kuuluvat pahimpana aikana ihan sisälle asti. Viime vuonna sekä Tuike, että Elli pötköttelivät peteillään ihan rennosti, vaikka ulkona paukuttelu oli pahimmillaan. Nyt tänä vuonna onkin taas uusi tilanne, kun Nemo viettää ensimmäistä Uutta Vuottaan. Varmaan varmistellaan ja ollaan sisällä ja otetaan itse rauhallisesti ja annetaan koirille luut purtavaksi kun paukuttelu alkaa.

Seuraava päivitys kertoo sitten Tuiken tilasta, eli kun ollaan tiineysultrasta tultu. Samalla ratkeaa millaisin tavottein lähdetään vuotta 2014 tarpomaan. Muutama päivä vielä täytyy jännitellä.


Tuike laumansa kera toivottaa Hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2014!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti