Käytiin tänään koko perheen voimin läheisessä pikkuhallissa treenailemassa. Taika ja Elli iloittelivat egilityesteillä, Nemo treenasi Teron kanssa vähän tottista ja minä päästin Tuiken vähän irroittelemaan agiesteillä. Nemokin tutustui putkee, pussii ja matalaan A-esteeseen.
Paljon on kulunut aikaa edellisestä kerrasta, kun on menty Tuiken kanssa agia, varmaan pari vuotta on ollut taukoa, mutta hienostihan ne esteet muistuivat, vauhti vaan ei ollut niin hurjaa kuin silloin kaksi vuotta sitten. Varmaan pieni halli ja viiden prosentin painonlisäys vaikuttivat tämän päivän vauhtiin, mutta sehän ei nyt ollutkaan se tärkein asia. Sain lyhyen pätkän videotakin kaapattua, eli tässä lyhentämätön pätkä virheineen päivineen.
http://youtu.be/YXe9uFUpzG8
Tämä ei ole ohjauksen mallisuoritus, eikä Tuikeltakaan mitään sen enempää kuin huvittelua. Agility ei siis ole meidän laji, vaikka koira siitä kovin pitäisikin.
Se mikä eniten agilityssä itseäni häiritsee, on koiran korkea vire ja Tuikella se ilmenee haukkumisena. Tästäkin pätkästä poistin äänet ihan oman mielenterveyteni takia. Ääntä meinaan oli ja paljon. Varmaan taitavammat agiohjaajat osaisivat enemmän treenaamalla vaikuttaa siihen, kuinka paljon tai vähän koira haukkuu esteitä mennessää, mutta minulla ei sellaiseen ole taitoa, eikä edes tarvetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti