Lauantaina tokoltiin Jokelassa nurmikentällä. Mukaan ei ollut tarttunut yhtään lelua, joten koko treeni vedettiin makupaloilla. Selkeesti huomasin, että Tuike vaatii sen lelun, että pääsee vähän revittelemään. Jossain vaiheessa se oli selkeesti turhautunut, kun ei ollut lelua palkaksi.
Olen Tuiken alusta asti kouluttanut lelulla ja namit ovat olleet vain lisäys joidenkin liikeratojen ja sijaintien opettamiseen. Tuike kekseliäänä ja omatoimisena tyttönä kävikin aina liikkeiden harjoittelun välissä kaivamassa sekä omaa, että vierasta kassia lelun toivossa. Sen verran tämä vahingossa sattunut kokemus oli hyödyllinen, että huomasin koiran olevan rauhallisempi, ja esim. seuraamisessa yliyrittämistä ei esiintynyt. Toisaalta lelupalkalla Tuiken seuraaminen on erittäin terävää ja se tekee käännökset ja perusasennot tosi nopeasti. Tarvitsen siis molemmat palkat treeneihin, mutta oikeassa suhteessa annosteltuna.
Juteltiin treenikaverin kanssa myös paljon viretiloista ja liikkeiden valmistelusta. En ole koskaan aikaisemmin miettinyt sen ihmeemmin valmistelevia sanoja, mutta nyt syttyi lamppu ja koin Ahaa-elämyksen, että valmistelulla ja liikkeeseen yhdistettävällä palkkausmenetelmällä voisin saada kuhunkin liikkeeseen sopivan viretilan ja näin liikkeiden suorittamiseen lisää varmuutta.
Omat ajatukset ja muistiinpanot viretilan suhteen:
Tunnistusnoutoon tarvitaan matalampi vire, jotta nenä toimii, eikä koira sählää nopeasti vain jotakin. Ja sama matalaa virettä tarvitaan myös ohjatussa (luulen), jotta koira malttaa kuunnella merkin ennen noutamista. Myös metallinouto on sellainen, jossa koiran täytyy keskittyä ja kuunnella huolimatta esteen yli lentävästä kapulasta.
Seuraamisessa vire saa olla kohtalainen, muttei liian kiihkeä, koska silloin Tuike saattaa haukahdella. Seuraaminen on valmisteltava huolellisesti, varsinkin askelilla aloittamista ja siihen liittyvää viretilaa täytyy tarkastella ja opetella säätämään oikeaksi. Samaan kastiin menee Zeta jäävine liikkeineen.
Korkea vire sopinee sitten luoksetuloon pysähdyksineen, jotta liikkeestä saa esiin nopean etenemisen. Kuitenkin pysähdykset on treenattava satavarmoiksi kun liikenopeus kasvaa. Myös Ruutu merkkeineen on korkean vireen liike, sillä siinäkin näyttävyyttä lisää vauhti ja suoraan vauhdista suoritetut pysäytykset merkille ja ruutuun. Tässä kuitenkin muistettava huolehtia, että koira ei varasta ruudusta seuraamisliikkeeseen, vaikka vire olisikin korkealla.
Erikseen täytyy sitten vielä miettiä miten paikalla makaamisen ja paikalla istumisen valmistelee ja millainen viretila niihin sopii.
Näillä ajatuksilla lähdetään rakentelemaan hyviä ja suunnitelmallisia treenejä. Aion jokaisen liikkeen alkuun lisätä valmistelevan sanan, ja päättää kunkin liikkeen palkkaamistavan, jotta saavuttaisin mahdollisimman hyvän suorituksen oikeanlaisessa mielentilassa. Sen verran omaa koiraani tuntien luulen, että Tuikelle menee hyvin pian jakeluun homman nimi, kunhan onnistun tekemään asiat aina samalla tavalla. Tuike on muutenkin hyvin ohjaajaa lukeva koira, eli pelkät ohjaajan eleetkin saattavat parantaa/huonontaa Tuiken suoritusta. Joten tässäpä meille syksylle jumppaa. Marraskuun alussa sitten olisi koitos SBAC:in tokomestiksissä. Saas nähdä miten meidän käy...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti