lauantai 21. syyskuuta 2013

Menneen viikon päivityksiä

Tuiken sulhanen Maro on käynyt taas vähän paimenessa menneellä viikolla ja viimeisin harjoitus oli mennyt ihan kivoissa tunnelmissa. Maro oli tehnyt poispäinajoa ja peruskuljetusta ihan hyvällä fiiliksellä. Hienoa Maro ja Saila! Se, että paimenkoiran kouluttaminen ns. toisten lampailla asettaa lajissa etenemiselle todella suuret vaatimukset, rajoittaa koiran ja ohjaajan kehittymistä ja tekee tiestä pitkän ja toisinaan kovin kivisen. Kun lisäksi erilaisia ohjeita löytyy yhtä paljon kun neuvojia, niin aloittelijan (kuten itsekkin koin kolme vuotta sitten) on todella vaikea tietää mikä sopii omalle koiralle ja mikä ei. Toisinaan tuntuu, ettei enää tiedä yhtään mitä kannattaisi tehdä ja mitä ei. Paimennuksessa mielestäni on tärkeintä löytää yhteinen sävel koiran kanssa, jossa kumpikin voi luottaa toiseen ja tukea toistaan. Erittäin vaikea laji, joka vaatii paljon työtä. Koiran mielentilan lukemisen lisäksi täytyy oppia lukemaan lampaita ja koiran tavoin yrittää ennakoida lauman liikkeitä. Paimennuskoulutus ei ole helppoa, enkä henkilökohtaisesti suosittele sille tielle lähtemistä ellei käytössä ole "omia" lampaita, joille pääsee koiran kanssa harjoittelemaan monta kertaa viikossa pennusta lähtien.
 
Maro edustaa samaa vartalotyyppiä kuin Tuike.

Tuiken lampaat lähtivät viikko sitten takaisin kotiinsa, sillä laidun oli syöty tyhjäksi. Aita purettiin kolmen vuoden pystyssä olemisen jälkeen ja tarvikkeet siirrettiin uudelle lohkolle odottamaan ensi kevättä. Ensi vuonna on sitten Nemon paimennuskoulutuskesä ja Tuike saa toimia hyvänä tukijana ja apulaisena. Tänä vuonna Nemo on nähnyt muutaman kerran lampaita, mutta ei ole syttynyt vielä hommaan, joten odotellaan rauhassa pojan pään kasvua ja harrastellaan talvella kaikkea muuta, kuten tottisalkeita täytyisi aloitella.

Tuiken kanssa on tällä viikolla lähinnä lenkkeilty. Vaikka pimeä laskee jo varhain, ei se estä meitä lähtemästä pyörälenkille peltoteille. Kiitos hyvätehoisen otsalampun, ollaan päästy nautiskelemaan vapaana juoksemisesta, ja siitähän Tuike tykkää. Sitä ei pysty polkupyörällä ohittamaan, sen verran kovaa tyttö juoksee. Ruoka maistuu lenkin päälle ja olenkin alkanut hiukan suurentaa Tuiken annoksia, että saadaan emäntä hyvään astutuskuntoon.

Eilen perjantaina päästiin taas näyttämään frisbeetaitojamme, kun tehtiin treffit parin uuden lajista innostuneen harrastajan kanssa. Tuiken ketteryyttä ja nopeutta ihailtiin ja sitähän se on. Varmaan siihen on itse jo niin tottunut, ettei aina tule ajatelleeksi, että vieraan silmiin meno näyttää päätä huimaavalta :) Sunnuntaina eli huomenna onkin sitten meno Janakkalaan, koirafrisbeen alkeiskurssia vetämään ja Tuike tietysti pääsee sinnekkin mukaan taitojaan näyttämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti