lauantai 14. maaliskuuta 2015

Kamala ihana Kata

Katala Kata yllättää ja ihastuttaa. Pentu kasvaa koko ajan henkisesti järkevämpään suuntaan ja osaa iloisesti välillä yllättää. Niin kävi tänään kun tavattiin kaverin kelpie ja russeli yhteisellä aamulenkillä.

Alkujännityksen jälkeen, jota kesti noin minuutin verran Kata rupesi heti virittelemään leikin tynkää kaverin kaksivuotiaan kelpieneiti Nepin kanssa. Pellolle päästyämme laskimme koirat vapaaksi ja johan lähti leikki riemukkaasti käyntiin. Neppi oli hiukan vaisu juoksujen takia, mutta silti ne juoksivat kivasti yhdessä ja Kata todella näytti itsestään oikein leikkisän veikeän puolensa. Ruseliakin yritettiin innostaa leikkiin mukaan, mutta vanhaherra meni omia menojaan eikä jaksanut kiinnostua nuorison leikkiinkutsusta.

Ihana aurinkoinen päivä alkoi aamulenkillä pelloilla

Toinen tähän päivään sattunut hauska tapaus kävi illalla, kun ikkunakalvomies kävi meillä mittailemassa ikkunoita. Mittamies kun ei kiinnittänyt Kataan minkäänlaista huomiota, niin Katakin oli ihan karvat alhaalla ja hiirenhiljaa. Tähän asti vieraat (ne harvat, joita meillä käy) saavat Katan karvat hiukan pörhölleen ja pahimmassa tapauksessa Kata haukkuu niille, jos vieraat liiaksi koittavat huomioida pentua. Tänään Katan ilme oli kyllä näkemisen arvoinen kun se oli hämillään ja joutui kulkemaan miehen perään ja kiersi oikein katsomaan vierasta miestä, joka ei huomioinut sitä millään tavalla. Erittäin hyvää koulua pennulle, että tulee vieras sisään, joka ei noteeraa sitä lainkaan. Lopulta Kata jo meni itse kerjäämään rapsutuksia, kun ei muuten saanut minkäänlaista reaktiota vieraasta irti. Kyllä taisi hiukan pennulla aivoissa raksuttaa kun se mietti, että mikähän tää ihminen oikein on, joka tulee ja menee niikuin lystää.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Kevätkevätkevät...ja narttujen juoksut!

Vihdoin alkaa metsissäkin lumet hupenemaan, pian päästään jäljelle... Itseasiassa jo ensi viikolle on sovittuna jälkitreenit ja pääsen Tuiken kanssa tositoimiin.

Kevät on siis saapunut, ja niin on narttujen juoksuaikakin. Tällä hetkellä Tuike on tärppivaiheessa ja "lomalla" äitini luona, poissa Nemon hajuaistin piiristä. Kun yhden nartun sai pois haisemasta, niin johan toinen aloitti, eli Ellillä menossa juoksun ensimmäinen viikko, joten eiköhän se Kata sitten jatka tätä narttujen riemujuhlaa, kun Elli lopettaa.

Nemolla onkin siis menossa varsinainen siedätyshoito narttujen suhteen. Oppiipahan poika sen, milloin ei edes kannata yrittää, kun saa jatkuvasti narttujen kommentit hampaiden kera. Tosi hienosti Nemo on kyllä pärjännyt ja lenkkeily juoksuisten seassa onnistuu varsin mainiosti. Tärppipäivät ovat Nemolle vaikeita. Tärpit kyllä huomaa helposti kun poika ulvoo ja jättää ruokansa syömättä. Elli ehkä myös pääsee "lomalle" tärppipäivien ajaksi, ja Nemo sitten itse luultavasti "lomailee" kun on Katan aika haista hyvälle.

Viitteitä Katankin juoksun alkamisesta on jo ilmassa, sillä Nemo on siitäkin jo vähän tykännyt ja Kata kertonut hyvin painokkaasti mielipiteensä, mitä se Nemon ihailusta tykkää. Tuikekin teki juoksuja useamman viikon, joten jospa juoksu vielä odotuttaa ja päästään vielä käymään koirauimalassa ennen juoksuja.

Nemo ja naiset, lenkkeily sujuu, vaikka nartut haisee.

Kuun loppuun on tulossa varsinainen sukulaiskoirien kokous, sillä olen varannut koirauimalasta tunnin verran uima-aikaa, jonne tulee Tuiken pennut ja Nemon kolme sisarusta. Toivottavasti suunnitelmat toteutuu, ja kaikki ilmoittutuneet pääsevät paikalle, Onpa kiva nähdä ja kiva kun sukulaiskoirat omistajineen tapaavat toisiaan.

Aamulenkkeilyn uusin juttu on kolmikot. Eli olen jo ruvennut pikkuhiljaa ottamaan kolmikkoja aamulenkeille mukaan. Pianhan tässä jo pääsen testaamaan koko lauman lenkitystä. Hiljaa hyvä tulee.

Nartulaumalla lenkkeily sujui oikein mukavasti, samoin hullut plus Elli yhdistelmää pystyi "ajamaan", kun Nemo oli vetoliinassa ja sai hinata mua eteenpäin. Penikkalihakset sain ekan "hinauslenkin" jälkeen kipeiksi, sen verran piti jarrutella poikaa, mutta toinen samanlainen lenkki jo vetreytti penikat eheiksi. Onneksi lenkin puolessavälissä aina pääsee revittelemään vapaana peltoteille, joista onkin tullut ihan suosikkikohteeni. Nemo on viimepäivinä ottanut kaiken ilon irti peltoteistä. Se taitaa purkaa narttupatoutumansa juoksemiseen, sen verran kahjoa meno välistä on.


Viikko sitten oli vielä lumista
Tällä viikolla lunta enää nimeksi

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Maastokausi alkaa...

Tänään oli pitkästä aikaa ns. normitreenit maastossa, lajina siis PK-haku. Kata oli tänään ainoa meidän laumasta paikalla. Tero oli kipee, joten Nemokin sai "vapaapäivän" hausta.

Katalla meni oikein hyvin siihen nähden, että edellisistä suorista pistotreeneistä on aika paljon aikaa. Talven aikana on paljon aktivoitu nenän käyttöä erilaisissa harjoituksissa ja sen huomasi tänään hyvinkin selvästi, kun koira kääntyi hajun lähteen suuntaan ja ukot löytyivät nopeasti. Mukavaa, että lumet pian sulavat ja pääsee taas maastossa enemmän tekemään.

Kenttätreenit, tottis ja ilmaisut ovat myös ohjelmistossa, ja kevättä kohden niiden harjoittelu vaan kiihtyy. Tuikelle pitää saada ilmaisu kuntoon, samoin Nemolle, ja kaikille tottista paljon. Tekemistä riittää siis...

Onnistuneen treenin jälkeen voi rentoutua hiukan

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kuvia jee!

Kameroista purkautuu lisää kuvia pentujen treffeiltä ihanaa! Tässä kuvin kerrottuna tutustumisesta ennen uimahalliin menoa. Hiukan kaikkia alkuun jännitti ja piti alkuun vähän mittailla kuka on kukakin, mutta tosi pian voitiin leikkiä ja juosta yhdessä.

Kata
Kuva: Tero Kähärä
Topi ja Kata
Kuva: Satu Timonen


Topi ja Kata
Kuva: Tero Kähärä

Topi
Kuva: Tero Kähärä

Topi ja Kata
Kuva: Tero Kähärä

Mocca ja Kata
Kuva: Satu Timonen

Mocca
Kuva: Tero Kähärä

Kata ja Mocca
Kuva: Tero Kähärä

Tyra, Kata, Topi ja Mocca
Kuva: Tero Kähärä

Kata, Topi ja Mocca
Kuva:Tero Kähärä

lauantai 7. helmikuuta 2015

Pentujen uimahallitreffit

Tapasimme 1-vuotiaiden Tuiken pentujen kanssa Hyvinkää koiraumalassa, uitimme pennut ja melkein omistajatkin. Mukana oli koko pentue vahvistettuna Nemo sedällä.

Nemon ja Katan tyylinäyte, Kuva: Arttu Syrjänen

Nemo olikin jo vanha tekijä, ja Nemon innoittamana Kata uiskenteli ongelmitta ja itse sain keskityttyä muiden pentujen uimaharjoituksiin. Oli kiva seurata, kuinka alun sähläyksen jälkeen jokainen löysi rauhallisen uimatyylin. Siitä onkin sitten hyvä jatkaa ja seuraavalla kerralla uinti jo sujuu varmasti paremmin. Reippaita pentuja vaikka uimahalli oli monelle ihan uusi tuttavuus. Paljon outoja pintoja, uusia ihmisiä, uusia ääniä, toisia koiria jne. Hienosti meni!

Topi löysi pienen uimarin sisältään, Kuva: Arttu Syrjänen
Kaikki ekakertalaiset, eli Mocca, Tyra ja Topi saivat päällensä uimaliivit ja ne vuorollaan nostettiin altaaseen ja opetettiin kädestä pitäen uimaan. Altaassa oli uittaja, joka huolehti, että koirat oppivat käyttämään altaan päässä olevia ramppeja, eivätkä pyri altaan jyrkästä reunasta ylös. Lisäksi uittaja on koiran tukena ja ohjailee tarvittaeesa käännöksissä. Ensin uintia harjoiteltiin yksitellen, sitten parittain ja loppuhuipennukseksi kaikki 3 ensikertalaista uivat rinnakkain.

Topi näytti nopeimmin syttyvän touhuun ja lopuksi jo itsekin ponnahti uimaan. Myös Tyra alkoi innostumaan loppua kohden ja sekin lähestulkoon itse ponnahti altaaseen uimaan. Mocca ei ihan vielä syttynyt touhuun, vaikka sekin oppi uimaan rauhallisesti. Pennuista Kata oli uinut aiemminkin, sillä Kata aloitti uimaharjoitukset jo kesällä. Katalla oli ihan mieletön tekniikka ja se ohitti tänään jo Nemonkin vauhdissa! Uskomaton saukko!

Onneksi paikalla oli kameramiehiä ja saatiin ikuistettua tunnelmat tältä päivältä, hienoja otoksia! Kiitos kuvaajille!

Tyra on narttu, se kykenee, uimaan, hengittämään ja noutamaan lelun samaan aikaan, Kuva: Arttu Syrjänen


Pariuintia, Tyra ja Mocca saapuvat maaliin, Kuva: Arttu Syrjänen


Loppuhuipenuksena uimaoppailaiden kiihdytysajot, Mocca, Tyra ja Topi kauhovat rintarinnan, Kuva: Arttu Syrjänen 





sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Pennut 1-vuotta!

Tuiken pennut, "Ihmeneloset" täyttivät eilen 1-vuotta! Onnea hurjasti kaikille maailmalla oleville pennuille ja myös kotiin jääneelle kauhukakaralle :)

Pennuilla tuntuu menevän hyvin, yhteistyö sujuu ja kaikki ovat päässeet omien ihmistensä kanssa harrastelemaan kaikenlaista kivaa. Pentuhörhöilyt alkavat helpottamaan ja kun pää vielä vähän kasvaa, niin nähdään mihin nämä penskat oikeasti kykenevät. Nopeutta, notkeutta, motoriikkaa, työintoa, ahneutta, leikki-intoa ja taistelutahtoa tuntuu löytyvän yllin kyllin. Niitä tarvitaan, jotta harrasteissa pärjää. Toivottavasti näen pian kaikki pennut sillä olemme sopineet treffit koirauimalaan. Nyt jännään, etteivät juoksut sotke suunnitelmia. Tyra-pikkuinen ehti juoksunsa jo aloittaa, joten  Mocca ja Katakin sitten varmaan ovat juoksujen kynnyksellä.

Ja miltäpä ne 1-vuotiaat sitten näyttävät? Pikaiset kuvapäivitykset tässä ja paremmat otokset sitten, kun saadaan treffit kasaan ja oikea kamera kaulaan.



Ensimmäisenä syntyi Mocca, pentulaatikon kaunis kiltti säihkysilmä

Kuva: Tero Kähärä

Sitten laatikkoon tupsahti Kata, mustanaamainen päättäväinen nisänvaltaaja

Kuva: Satu Timonen

Kolmantena puskettiin maailmaan Topi, pesueen mahtimies, suurin ja voimakkain

Kuva: Linda Söderlund

Viimeisenä soljahti maailmaan pikkuinen Tyra, pippurinen oman tiensä kulkija

Kuva: Arttu Syrjänen



Hienoja luonteikkaita pentuja, ei mitään lapasia vaan täynnä tarmoa ja menohaluja. Hyvän näköisiä ja sporttisia, niitähän mä tilasin :)


Kiitos pentujen omistajille kuvapäivityksistä!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Tie tukossa!

Tänään piti olla koulupäivä, mutta auto jätti pihaan. Jotain öljynpaineista se valitti, joten päätin suosiolla jättää lähtemättä ja läksinkin sitten kunnolliselle aamulenkille. Matkaan pääsivät Kata ja Tuike.

Tyypillinen Kata-Tuike asetelma: Tuike ulkoilee ja Kata kyttäilee


Alkumatka remmeilyä ja saateltiin Taika kouluun, loppumatkalla oli sitten totuttuun tapaan vapaana juoksemista peltoteillä. Peltoteillä yleensä on hiljaista aamuisin, mutta tänään eräässä risteyksessä tuli mutka matkaan, kun eräs koirantaluttaja seuralaisineen tukki peltoteiden risteysalueen. Odottelin kauempana hetken ja väistin jo poispäinkin, mutta koirakko ei tehnyt elettäkään, että olisi liikahtanut risteyksestä tai väistänyt. Siinä oli vissiin niin kiva rupatella kaverin kanssa mukavia. Voi olla, että jopa jäivät odottamaan siihen, että tulisin tervehtimään. Noh, tämä on sellainen koiranulkoiluttajatapaus, että sekä koira ja omistajat ovat hyvin ystävällisiä, höpöttelevät kaikille vastaantuleville koirille ja syöttävät  nameja. Tämän on Tuikekin jo nuorena pentuna oppinut ja tunnistaa koirakon jo kaukaa. Vastaantullessa ei kontaktilta voi välttyä kun Tuike jo kaukaa alkaa viuhtomaan häntäänsä ja kieriskelemään ja mielistelemään vastaantulijalle. Ainoa keino välttyä tältä episodilta on kiertää riittävän kaukaa.

Katalle nämä koirien ohitukset ovat vielä harjoittelussa, enkä siis todellakaan halua aiheuttaa sille vielä liian vaikeita kohtaamisia. Ja tässä kohtaamisessa vielä kun emo käyttäytyisi normaalista poiketen, niin ei hyvä. Aikani odottelin ja läksin sitten suosiolla ihan toiseen suuntaan ja reilun parinkymmenen minuutin jälkeen risteys oli tyhjentynyt ja pääsin kunnialla kotiin.

On mukavaa, että on mukavia koiria ja mukavia omistajia, mutta kun itsellä on tarkoitus opettaa koira ohittamaan muut ilman se suurempaa teatteria, niin on hankalaa kohdata näitä liian hyväntahtoisia omistajia. Kun ei mukaville ihmisille haluaisi olla töykeäkään, niin ainoa keino on mennä todella niin kaukaa ohi, ettei kohtaamista edes voi sattua.