keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Kiekoilua ja lampaita

Osallistuimme kesäkuun viimeisenä viikonloppuna koko perheen ja kaikkien koirien kanssa Koirafrisbeeleirille, joka järjestettiin jälleen Kiteellä. Kouluttajana oli edellisvuodesta tuttu Kamila, jolla on itsellään myös hyviä frisbeekoiria, ja joka on nähnyt ja kokenut paljon.

Viikonloppu alkoi jo perjantaina herätyksenä kotona jo kukonlaulun aikaan, sillä leirillä alkoi ohjelma jo perjantaina klo 12.00. Matka leirille oli pitkä ja tukalan kuuma, olihan viikonlopuksi luvattu Itä-Suomeen trooppisia lämpötiloja. Leirin alkaessa hiki tuli jo pelkästään liikkumisen ajattelusta, eikä koirilla ollut sen helpompaa. Vettä ja koirien suihkua tuli kulutettua ihan kiitettävästi. Kiitos paikan pitäjille erinomaisista olosuhteista. Yhtään lämpöhalvaantunutta koiraa tai ihmistä ei jouduttu viikonlopun aikana hoitelemaan.

Kaksi vuorokautta hauskan lajin parissa sujukin nopeasti tiiviin ohjelman ansiosta, ja sekä koirat, että ihmiset saivat frisbeeharjoittelua kyllikseen. Jo lauantai-illalla oli havaittavissa, että on tultu harjoiteltua. Lauantai-illan kruunasi ihmisten Ultimate -ottelu, jossa koitettiin saada frisbeetä maaliin. Ottelu taisi päättyä tasapeliin ja litimärkiin vaatteisiin. Siitä olikin sitten hyvä painua rentouttavaan saunaan ja nukkumaan. Sunnuntaina miteltiin möllikisoissa lajissa D/A, jossa tarkoituksena on kerätä pisteitä koiran kiinniottamien kiekkojen perusteella. Voiton vei todella upea Royal -koira, joka on kerännyt mainetta ja kunniaa jo aiemminkin frisbeen parissa.

Hauskaa oli, mutta kyllä väsyyneenä tultiin kotiin. Tiedossa seuraavan kuukauden verran on ahkeraa kisoihin harjoittelua ja muita kisajärjestelyitä.

Alla vielä muutamia leirikuvia, Kiitos Jasmin Pyykkö hienoista otoksista.








Kiekkoilun jälkeen käväisimme pohjoisessa Teron mummolassa, ja koirat olivat tietysti mukana. Siinä ohessa käväisin Oulussa pitämässä koirafrisbeen alkeiskurssin ja ilokseni huomasin, että Oulussakin on jo hienoja ja taitavia frsibeekoiria. Hyvä Oulu!
 
Reissuilun jälkeen olemme hoidelleen lampaita ja alkaneet hiljallen miettimään tulevia paimennuskisakoitoksia. Hyvin raakileina lähden Tuiken kanssa 2-luokkaa koikeilemaan, mutta koitan olla ottamatta siitä sen suurempia paineita. Jospa vaan 1-luokan kisat menevät hyvin niin siihen täytyy olla tyytyväinen.

Pentukyselyitäkin on ollut ihan mukavasti. On kiva huomata, että harrastajat ovat löytäneet yhdistelmän ja ovat siitä kiinnostuneita. Luvassa on väsymättömiä harrastuskavereita, ja toivottavasti hyväluonteisia, notkeita ja vikkeliä sporttibortsuja.

Loppuviikon ohjelmassa on lähinnä paimennusta ja vähän kiekkoilua, sen lisäksi Nemo-pennun opettamista tavoille, jos keittiöremppa antaa myöden.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Kiekkoleirin lähtökuopissa

Kiirettä on pitänyt, eikä blogikaan ole ihahtanut moneen viikkoon, pahoitteluni kaikille lukijoille. Tarveisin varmasti jonkun muistutus-systeemin puhelimeeni joka piippaa aina kun on aika kirjoitella kuulumisia ;)

Kesä etenee ja lainapellolla määkii 10 pässiä. Niitä käydään muutama kerta viikossa katsomassa ja paimentelemassa. Lähinnä ollaan keskitytty Nemon sytyttelyyn ja Tuike on ollut ikäänkuin "töissä" siellä lampaita kasaamassa ja siirtelemässä. Siinä Tuike toimiikin hyvin ja luotettavasti, mutta sen verran ovela se on, että kun olen keskittynyt muualle ja annan ohjeita muille, käyttää Tuike tilaisuuden hyväksi ja ryhtyy omatoimisesti siirtelemään laumaa kohti minua. Vaisto sen sanoo, että mammalle täytyy tasapainottaa, mutta välillä maassapysyminenkin olisi toivottavaa. Täytyykin nyt kisojen alla ottaa aikaa Tuiken kanssa kahden ja mennä muistuttelemaan peruskäskyt ja niiden noudattaminen niin uskalletaan sitten kisaradalle heinäkuun lopussa. Vähän jännittää, kun ei olla päästy yhtään kertaa tekemään pitkiä hakuja, jotenkin sitä vain luottaa siihen, että samat hakukaaret löytyvät, mitä viime kesänä Tuike teki. Poispäinajoakin on harjoiteltava ja jakoa. Työmaata siis riittää näiden pentujen sytyttelyn lomassa.


Tuike tuutoroi kelpiepentua, joka on vieraana ja ensimmäistä kertaa tutustumassa lampaisiin.

Ollaan muutama kerta nyt treffailtu Tuiken sulhon kanssa ja niillä menee kerta kerralta paremmin keskenään. Maro on tosi kiltti, eikä koita yhtään mennä Tuiken iholle häsläämään ja Tuike arvostaa sitä olemalla normaali sulan tietämätön toisen koiran läsnäolosta. Paimentamaan ne mahtuvat ihan hyvin yhdessä. Tuike auttaa Maroa pitämällä lauman kasassa ja liikkeessä, jotta Maro saisi tunteen hallinnasta ja sitä kautta kasvatettua itsevarmuuttaa lampaiden paimennuksessa. Maro on kuitenkin vielä nuori ja tulee oppimaan paljon. Aina jotain hyvää se väläyttelee kun ollaan pari kertaa paimennuksen parissa tavattu.

Huomenna perjantaina onkin sitten lähtö Kiteelle Koirafrisbee leirille. Sinne tulee kouluttaja Zekeistä Kamila, joka oli viime vuonnakin meitä opastamassa leirillä. Huippuleiri on siis luvassa, mutta vähän vähemmän helteitä toivottaisi. Leirille lähtee koko perhe ja kaikki koirat. Lieirpäivityksiä kuvien kera sitten viimeistään ensi viikon alussa luvassa.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Hellitystä hellepäivään

Tänään maanantaina ollaan lauman kera vietetty ensimmäistä virallista lomapäivää. Viikko taitaa olla otollinen lomailuun, ainakin hellelukemien puolesta. Tänään on lokoiltu omalla pihalla, mitään sen ihmeempää puuhastelematta. Elli vähän harjoitteli temppuja, mutta bortsut ovat lähinnä keskittyneet lokoiluun. Illalla olikin sen verran sitten patoutunutta energiaa porukassa, että lähdettiin sitä purkamaan ja ajettiin järven rantaan.

Nemolle tämä ranta oli ihan uusi tuttavuus ja veteenmeno vähän jännitti. Alkujännityksen jälkeen poika lumpsahti sujuvasti veteen ja totesi vedessä kahlailun mukavaksi. Tuike jo tottuneena rynni rantaveteen odottamaan noudettavaa lelua ja Elli puolestaan keskittyi rannalla ruikuttamiseen :D

Mukana oli kaksi kelluvaa patukkaa, joita viskoimme vuorotellen Tuikelle ja Nemolle. Tuike hienosti hakee lelun jo pidemmänkin uimamatkan päästä ja Nemo poukkoili innoissaan matalaan veteen heitettyjen patukoiden perään. Sitten Nemon patukka lipsahtikin hiukan syvemmälle ja poika hyppäsi innoissaan perään ja pohja katosi. Nemo hämmästyi kun joutui uimapuuhaan eikä hetkeen tiennyt jatkaako eteenpäin vai palatakko rantaan. No, se palasi, mutta heti sen perään koitti uudelleen tavoittaa syvemmällä olevaa lelua. Näin ollen ensimmäiset uimavedot on suoritettu! Ilman sen ihmeempiä houkutteluita tai hämmennystä. Hyvin rauhalliselta Nemo nätti vaikka joutui yllättäen uimaan. Sen jälkeen Nemo teki lisääkin pieniä uimapyrähdyksiä, mutta melko pian tärinä alkoi olla sitä luokkaa, että oli lähdettävä kävelemään muulle, lämmittelemään ja rentoutumaan.

Uimaretken päätteeksi otin kylän keskustassa koko lauman ulos autosta ja kävelin niiden kanssa kotiin. Aikas haastavaa oli kolmen koiran kanssa kävely, kun kaksi niistä vielä ovat opetuksen alla. Elli kylläkin loisti nyt vetämättömyydellään, kun Nemo hinasi Ellinkin edestä. Tuike ressukka joutui vähän sijaiskärsijäksi, ja näyttikin sen minulle hyvin selkeästi elekielellään, kun vähän väliä oli pysähdyttävä Nemon takia. Loppumatka sujuikin jo melko mallikkaasti ja jo rupesin uskomaan siihen, että kolmenkin koiran taluttaminen on mahdollista, jos vaan sorminäppäryyttä on riittävästi. Sen tajusin jälleen, että Elli ei ole hyvää remmikäveluseuraa Nemolle, sillä Elli aloittaa aina vieraille koirille rätkyttämisen. Nemo sitten jatkaa... argh!

Nemon on aika aloittaa opiskelut, sillä se on juuri nyt erittäin innokas oppilas, mutta kuitenkin vielä niin ihanan lapsellinen ja huoleton. Se edelleen pissii kuin tytöt, eikä rehentele tai komentele. Nemo opettelee luoksetuloja, sivullemenoja, maahanmenoa, istumista ja odottamista. Lisäksi Nemo opettelee kiekkojen kiinnottoja jalat maassa, kiekon palauttamista ja ohjaajan kiertämistä. Paimennuksen saralla poikaa sytytellään, eli viedään lampaille pari-kolme kertaa viikossa. Siellä Nemo saa katsella ja kokeilla kuinka katras liikkuu.Välillä testaillaan pyöröhäkin avulla onko hajua tasapainosta ja välillä pyöritään Tuike-tädin kanssa lauman ympärillä. Välistä oikeanlaista paimennus asennetta löytyy, mutta melko pian poika vielä väsyy ja lampaa-pee alkaa kiinnostamaan enemmän.

Pentutreffeillä mökillä

Saimme viettää ihanan päivän Nemon ja kolmen pentuesisaruksen kanssa mökillä, kun teimme treffit sinne. Päivä onnistui loistavasti ja pennut nauttivat silminnähden toistensa seurasta.

Tuike pääsi näyttämään taitojaan tokossa ja Elli ihmettelemään mustanpuhuvaa laumaa. Elli yllättäen olikin ihan hiljaa, kun ympärillä pyöri neljä villiä bortsupentua.

Kuvat ehkä puhuvat puolestaan, joten pitemmittä höpinöittä kuvasadon parhaimmistoa...







keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Poika kasvaa ja laumahenki paranee

Poika kaunistuu päivä päivältä, siinä on kyllä jotain äitiäänkin kun on niin nätiksi tullut. Ihana vauvapilkkukin vielä nenussa :) Kuvat otettu viime sunnuntaina ja ikää näissä Nemolla on 15 viikkoa 2 päivää.
 
Paimen Yrtin Tarmo Poika
 
Laumahenki paranee koko ajan. Hienosti leikkivät ja viihtyvät keskenään, 2 juoksuista narttua ja poikavauva. Nemo ei vielä narttujen hajuista ymmärrä, enemmänkin Tuike ja Elli ovat kuksineet keskenään nyt kun kummatkin juoksevat samaa aikaa. Kissat saavat oman osansa Nemon huomiosta, Nemo on niin ystävällinen kaikkia liikkuvia nelijalkaisia kohtaan. Ellillä ja Nemolla on yhteinen sävel ja selvästi nauttivat toistensa seurasta. Vuorotellen ajetaan takaa ja kisataan kepeistä. Vielä pitää Elli ykkös-sijaa juoksunopeudessa, Nemolla on täysi työ saada Elliä kiinni kun oikein viiletetään niityllä. 


 





 
Nemo on syttynyt tulevaan lajiinsa: Dog Frisbee. Ei ollut vaikea homma saada leikkisää koiraa innostumaan kiekoista. Nemo harjoittelee kiekkojen kantamista ja tuomista, sekä helppojen rolleriheittojen saalistamista. Hyppyjen opettelu ei ole sallittua vielä näin nuoren koiran kanssa.
 
 
Lähimaasto alkaa tulla tutuksi ja siellä käydäänkin useamman kerran viikossa yksi, kaksi tai kolmisin. viimeksi kaera oli mukana ja saatiin näpättyä muutamia hyviä posetuskuvia, joten olkaat hyvät!





torstai 25. huhtikuuta 2013

Nemosta tulee isona...

Sain ihania valokuvia Nemon isästä Wallusta, Kiitos Pirjo hienoista kuvista. Nemosta tulee varmaan aika saman näköinen kuin isänsä, niin on jo samaa näköä 15 viikkoisessa.
 
Hyvin on poika kasvanut, pian yltää Tuiken kanssa samaan säkäkorkeuteen, vahvat jalat ja isot tassut ja pää lähes samankokoinen kuin Tuikella. Vauhtia alkaa olla ja pian jo kisaa Super-Ellin kanssa samassa nopeusluokassa.
 
Sisäsiisteyttä vielä harjoitellaan, mutta pikkuhiljaa alkaa pidätyskykyä löytymään. Paljon ehtii poika päivän aikana touhuta, pahojaan ei niinkään ole tehnyt, kun on koira- ja kissakaverit koko ajan käsillä. Kalojakin Nemo tarkkailee hyvin kiinnostuneena :D
 
Walk On Jed


Walk On Jed
Walk On Jed



Walk On Jed








 
Eilen käytiin Mustissa ja Mirrissä lelukaupassa, Nemo oli mukana ja hienosti osasi käyttäytyä shoppailemassa. Nemo sai pari koulutuslelua ja puruluita ja automatkakin sujui hienosti mennessä, tullessa Nemo puklasi, lienekkö syy sitten mutkainen ja mäkinen tie vai muuten vain tuli ylös. Yhtään järkyttynyt tai pelokas Nemo ei ole vaikka välillä paha olo yllättääkin.
 
Tänään on sitten testattu uudet lelut ja rensselit ja frisbee kiekkoihinkin on jo tutustuttu. Nemo on tosi innokas leikkimään, eli namit jää auttamattomasti kakkoseksi. Korkeintaan raaka jauheliha kelpaa namiksi, jos on muita kavereita samaan aikaan näköpiirissä. Tosi hyvin Nemo pysyy omassa tehtävässään/leikissään Teron kanssa, vaikka vieressä kaverit haukkuvat ja hakevat omia lelujaan. Tosi lupaava harrastuskoiran alku :) Ellille tällainen toiminta on sula mahdottomuus, se on elementissään kun saa rätkyttää ja kieppuilla isompien ympärillä. Ainoastaan Taika sai Ellin innostumaan frisbeeleikistä kun koko lauman kanssa oltiin niityllä leikkimässä.
 
Mahtavaa kun tulee kevät ja on taas tilaa liikkua, sekä ihmisten, että koirien.
 
Kesälampaita odotellaan kieli vyön alla jotta pääsemme aloittamaan Nemon paimennuskoulutuksen, ja Ellikin varmaan pääsee harjoittelemaan. Ja tietysti Tuike treenaa, sillä kakkosluokka odottaisi korkkaamista ja perusrata olisi tarkoitus suorittaa ennen kuin aletaan suunnittelemaan pentuja.
 
Tuikella alkoi tänään juoksu, eli 6-8 kuukauden päästä on seuraava, mihin astutusta voidaan yrittää. Tulossa olisi sitten talvipentuja 2014 jos kaikki menee hyvin. Sulhokin on jo melko suurella todennäköisyydellä valittuna, siitä sitten myöhemmin keväällä...

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Pentutouhua

Ompa hurahtanut monta viikkoa ilman päivityksiä ;) Paljon on ehtinyt tapahtua viimeviikkoina. Aika pentupainotteista touhua on ollut...

Neljän päivän tutustumisen jälkeen lähti Ellin ja Nemon yhteinen leikki käyntiin. Hienoa Elli! Tuiken hyväksyminen kesti hiukan kauemmin, eli 2 viikkoa vierähti kun Tuike lopetti murisemisen ja otti ensimmäiset askeleet kohti tutustumista.


Elli ja Nemo














Tuike ja Nemo

















Onneksi leikkikavereita löytyy läheltä, sillä kävelymatkan päässä asuu kuusivuotias russeli Kuppe ja kaunis kelpieneiti Neppi, joka on Nemoa vain viikon verran vanhempi. Myös Elli on päässyt mukaan koirakaveritoimintaan :)


Vasemmalta oikealle: Kuppe, Nemo, Neppi ja Elli



Autoilua ollaan harjoiteltu ja kivoja paikkoja tutustuttavaksi riittää. Yhtenä arki-iltana kävimme Sääksijärven jäällä koiria juoksuttamassa. Aivan mahtava ilta-aurinko ja keväinen fiilis ja koirat nauttivat...

 
 
12 viikkoisena Nemo sai Neo pojan kylään. Neo on 4 viikkoa vanhempi kuin Nemo ja hienosti synkkasi pennuilla. Kuvat puhuu puolestaan:

Kuvaaja: Anna-Leena Väätänen


Kuvaaja: Anna-Leena Väätänen
Kuvaaja: Anna-Leena Väätänen

Viime viikolla Nemo pääsi tutustumaan tallimeininkiin kun käytiin Taikan vuokraponia hoitelemassa. Nemo suhtautui hevosiin rauhallisen varovaisesti. Ei panikoinut karkuun, vaan sivumpaa seurasi kun isot ja pienet hevoset kuljeskelivat ohitse. Maastokävelyllä Nemolla oli tilaisuus lähemmin haistella pientä shettistä ja todeta, että poni on ihan vaaraton.


 




Tallilta tulon jälkeen taisi poika olla väsynyt, kun autosta ulos piti houkutella namein ;) Ei siis autopelkoa, vaikka välillä vähän kuolaa ja joskus puklaa.