torstai 20. marraskuuta 2014

Reeniä ja synttärisankareita...

Hakutreenit ovat jatkuneet säännöllisesti satoi tai paistoi. Kerran olimme ihan syväjäässä sadekelin treenien päälle, mutta muuten on pukeutuminen ollut kohdallaan, sillä ennemmin on tullut kuuma kuin kylmä. Märkää ja kuraista vaatetta kyllä on saanut kantaa kotiin kuivumaan, mutta mitäs noista, pääasia, että koirat ovat saaneet treeninsä.

Sunnuntai aamuista onkin muodostunut meidän yhteinen harrastushetki, sillä kello 9 reikä-reikä alkaa hakutreeni jossain päin metsää. Lisäksi on käyty mahdollisuuksien mukaan viikolla treeneissä, joko mettässä tai kentällä.

Kata kehittyy hienosti ja ukot ovat jo 50 metrissä. Näkäreillä on menty nyt ja pari äänikokeiluakin on tehty. Kata irtoaa hienosti pistolle ja pääsääntöisesti juoksee suoraan ja syvälle. Nenä tuntuu toimivan myös, sillä kerran vika ukko oli lähempänä ja Kata juoksi ohi kunnes nenä haistoi ja käänsi koiran suoraan piilolle.

Ollaan nyt alettu myös treenaamaan ilmaisua. Nemo ja Kata opetetaan rullalle ja Tuike haukkumaan. Ilmaisutreenejä on nyt tehty seitsemänä päivänä peräkkäin kaikien kanssa ja edistystä tapahtuu. Nemo hakee rullan multa ja vie Terolle ja palaa hakemaan multa palkan. Kata tuo rullan mulle käteen ja saa siitä palkan. Tuike haukkuu lelulle ja nyt on saatu neljän haukun hyvä sarja.

Iltalenkit tehdään otsalamppujen valossa ja yleensä mennään autolla johonkin syrjään, missä koirat saavat juosta kunnolla. Välillä törmätään lammikkoon tai muuhun vesielementtiin ja sekös koiria kiehtoo. Nemo ei tunne kylmää ja voi lutrata ihan miten kylmässä vedessä tahansa. Nemon onneksi se pääsee joka toinen viikko ihan kunnolla uimaan Hyvinkään koirakylpylään. Menneellä viikolla myös Elli oli mukana uimassa. Katakin varmaan pääsee joku kerta mukaan kun on vapaata tilaa. Uiminen ja koirien uittaminen on kivaa sekä koirista (no, Elli on ehkä eri mieltä), että omistajista.

Tuike täytti tänään 6 vuotta, nopeasti on aika mennyt, mutta koira on parhaassa iässä ja Tuiken kanssa treenaaminen on tosi mukavaa. Se oppii nopeasti edelleen ja tekee mielellään töitä. Tuike pääsee autiotalotreeneihin ja toivottavasti myös saadaan raunioryhmä kasaan, niin sinne mennään myös Tuiken kanssa. Onnittelut myös 6-vuotiaille siskoille Tetelle Kouvolaan ja Kirvelille Iittiin.

Paimen Yrtin Tyrni "Tuike" 6v.

1 kommentti: