Tänään oli vapaata töistä, koska aamulla oli saateltava tytär leirille. Helteet ovat tukahduttaneet kaiken ylimääräisen toimintatarmon, joten päivä meni lötkötellessä kotona. Koiratkaan eivät viihtyneet pihalla vaan halusivat koko ajan vain sisälle, jossa oli viileämpää.
Illalla sitten kävin Tuiken ja Ellin kanssa "narttulenkillä" (=Ellillä on juoksu ja Tuikella ilmeisesti tulossa, sen verran viestejä matkan varrelle jätettiin). Nemo kävi hoitamassa lampaita ja minä läksin Katan kanssa Hyvinkäälle tekemään tunnin kaupunkilenkin. Se olikin ensimmäinen kokemus Katalle Hyvinkäästä ja kävely meni odotettua paremmin. Viimeaikainen pöhinäkausi on ollut hiukan kysymyksiä herättävä, mutta mitä ilmeisemmin se on jo jäämässä pikkuhiljaa historiaan (toivottavasti). Minulla on yleensä katukävelyillä fleksi pennulla käytössä ihan sen takia, että näen hyvin milloin pentu omatoimisesti tarjoaa mukana kulkemista/palaa vierelle kulkemaan. Toinen syy on fleksin käyttöön on, että se on riittävän pitkä, jotta pentu pääsee oman rohkeutensa ja valmiustasonsa mukaan tutustumaan uusiin asioihin ilman rajoitetun remmin nykäisyä, joka saattaa viestiä koiralle jotain muuta kuin mitä haluan sille viestiä. Fleksi on toiminut tarkoituksessani tosi hienosti, eikä lenkeillä ole tarvinnut keskittyä muuhun kuin siihen, että muistaa palkita pennun kontaktista ja luokse tulemisesta. Remmissäkulkemisharjoitukset ovat sitten ihan erikseen ja tulevat harjoitteluun vasta sitten kun tämä fleksikävely sujuu niin, että pentu on pääsääntöisesti lähellä minua. Tämä saattaa kuulostaa hiukan omituiselta, mutta haluan kokeilla, miten tällainen menetelmä toimii. Enkä muutenkaan halua tappaa pennun uteliaisuutta vaan pikemminkin kannustaa ja tukea sitä uusiin asioihin tutustumisessa.
Kata jo tosi hienosti tarjoaa kontaktia kun se on havainnut jonkun oudon kohteen tai kuullut jonkun oudon äänen. Sen ilme on ihana kysymysmerkki - "Mamma, kuulitko/näitkö, mikä se on? Saanko namin?" Sen kanssa oli tosi miellyttävää kulkea kaupungilla. Ei tarvinnut kuin löntystellä, katsella maisemia ja odottaa, että pentu ottaa kontaktia ja sitten matka taas jatkui. Annoin sen kaikessa rauhassa nuuskuttaa ja tutkia jokaikisen kolon, pusikon ja kiven mitä se halusi. Ei tuntunut haittaavan ohi ajelevat pyöräilijät, autot eikä pärisevät moottoripyörätkään.
Jännittävimmät kohteet kaupunkikävelyllä olivat tien poskeen raahattu mainostaulu, puistossa olevat koristekivet (epäilyttävästi olivat piirin muodostaneet), ja kaikista kamalin oli pusikkoon piiloutunut musta kakkapussi! Sitä Kata säikähti, kun oli ensin nuuskutellut kaikessa rauhassa pussukan lähellä. Yhtäkkiä Kata huomasi mustan "aaveen" pusikossa ja säikähti. Sain varmaan Hyvinkään kylähullun maineen kun kyyhötin pusikossa juttelemassa kakkapussille pentu kahden metrin päässä fleksissä, kaikkeen sitä koiranomistaja ryhtyykin...
On tuo kakara kyllä hauska, kun se on vielä niin pieni viaton raakile. Kaikkeen uuteen se suhtautuu ensin hieman varauksella, mutta tosi nopeasti sen mielentilan saa muutettua, jolloin se toteaa olevansaa taas reipas pikku penska, joka ei pelkää mitään. Aivan erilainen tapaus kuin mitä Tuiken muistan olleen. Paimennuksessakin Katalla on ihan erilainen ote jo heti alkuun kuin mitä Tuikella aikanaan oli. Mielenkiintoinen tulevaisuus edessä, sillä nyt talossa on kolme bortsua, jotka kaikki ovat täysin erilaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti