sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Pläts ja perään... Nemolla oli uimapäivä!

Nemolla oli tänään kylpyläpäivä. Nemo pääsi sisko Susun kanssa ensimmäistä kertaa koirauimalaan. Varattuna oli koko allas ja uittaja, sekä aikaa puoli tuntia.

Alkuun veteenmeno oli outoa ja koirat suunnilleen nostettiin veteen, mutta melko pian Nemo innostui hakemaan lelua ja sen jälkeen jo ihan itse hyppäsi veteen lelua hakemaan. Susu ei leluista perustanut, mutta sekin ui hienosti laitaa pitkin. Kummatkin uivat monta altaanmittaa ja olivat lopuksi ihan väsyneitä. Yhtään kauempaa ne eivät olisi jaksaneet, puoli tuntia kahdelle koiralle on melko paljon.

Sen verran hyvä kokemus oli kaiken kaikkiaan, että Nemon kanssa varmaan tullaan käymään uudestaankin. Koko kylpyläreissun ajan kummatkin sisarukset käyttäytyivät todella hienosti. Kahden viikon päästä olisikin sitten vielä Ellin vuoro

Tässä vielä päivän tunnelmia kuvin:


 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti