tiistai 29. joulukuuta 2015

Haukkuja ja paukkuja

Tänään oli vuorossa rakennusetsintää. Tuike oli treenivuorossa ja löysi hienosti 3 maalimiestä. Tuike on edistynyt ilmaisussaan niin, että se kykenee ongelmitta haukkumaan maalimiehet ja aloittaa haukkumisen hyvin. Haukku on hiukan herkässäkin, sillä tänään haukku alkoi pelkästä hajusta ja Tuike haukkui tyhjää nurkkaa. No ei tietysti tavoiteltavaa, mutta toisaalta moka todisti sen, että ajatus on oikea. Ihminen haisee, niin se ilmaistaan. Tämä taito vaaditaan esim. umpipiiloilla, joissa koira ei pääse ihan kiinni maalimieheen.
Tämän päivän piilo, jossa virhe sattui, olikin aika vaikea, ja kokemattomuus näkyi, kun Tuike ei malttanut tarkentaa paikkaa mistä haju tulee. Silti päivän treeni oli hyvä ja luottamus koiraan kohoaa kerta kerralta.
Tänään huomasin, että homma on Tuikelle tosi mieluisaa ja että se selvästi tietää mitä tehdään. Kysyvät katseet ja ylimääräiset kiepit ovat jääneet pois ja koira sukkuloi huoneissa keskittyneesti ja itsenäisesti. Tänään jopa lähes järjestelmällisesti huoneesta toiseen. Hyvä Tuike! Torstaina etsintää kokeillaan metsässä niin nähdään miten paljon työtä PEHA-A kokeen läpäisy vaatii.
Katalla on puolestaan alkanut "paukkukoulu", eli se totutetaan vaiheittain starttipistoolin laukauksiin. Homman idea on se, että Kata ehdollistetaan siihen, että laukaus tarkoittaa palkkaa. Nyt on kolme peräkkäistä päivää jo paukuteltu ja vielä kahtena päivänä tällä viikolla on tarkoitus paukutella, sitten pidetään tauko. Ollaan aloitettu tosi varovasti, ja laukaukset kuunnellaankin nyt aluksi autossa, josta sitten heti laukausten jälkeen Kata pääsee herkuttelemaan ja leikkimään. Hienosti on tähän mennessä sujunut. Hyvältä vaikuttaa. Tänään häntäkin heilui kun pääsi autosta laukausten jälkeen nameille.
Treeninamit vaihtui paukkupanoksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti