Tänään Tuikesta oli todella apua, kun etsiskelin uutta metsäpolun alkua eräällä hiekkatiellä. Muistin, että olin nähnyt polun alun joskus ohikulkiessani, mutta nyt en enää löytänyt sitä. Olin jo luovuttamassa ja kääntymässä takaisin päin, kun huomasin, että Tuike oli kiivennyt tien vieressä olevan hiekkakasan päälle ja seisoi siellä paikallaan tassut ja kuonot osoittaen metsään päin. Se oli kysyvän näköinen mua vilkaistessaa ja luin sen ajatukset: "Tännekkö mennään?". Kiipesin itsekkin kasan päälle ja kas, sieltä takaatahan etsimäni polku löytyi! Polun pää oli tukittu rekkalastillisella hiekkaa, siksi en löytänyt sitä, mutta Tuike olikin viisaampi ja kerkiävämpi ja osasi vihjata polun pään sijainnin hyvin. Hyvä mun rakas haukku!
Muutenkin huomaan, että Tuike muistaa tutut polut ja käännökset, sekä paikat, missä otetaan remmiin kiinni kun tullaan metsästä takaisin tielle. Aina tutun kytkemispaikan tullessa Tuike joko jää odottamaan tai kääntyy ja tulee itse luokse kytkettäväksi. Joissain kohdissa mennään tien yli kytkemättömänä ja niillä paikoilla Tuike itse hakeutuu sivulle seuraamaan, eikä se ole koskaan mennyt tien yli ilman lupaa.
Remmikävelyllä koiria kohdattaessa yleensä pyydän Tuiken viereen kävelemään, koska sillätavalla ohitukset sujuvat ongelmitta, eivätkä vastaantulevatkaan (yhtä poikkeusta lukuunottamatta) silloin päästä turrejaan meitä haistelemaan. Tämänkin Tuike jo ennakkoon tietää ja olen huomannut, että monesti vastaantuijan huomatessaa ja sen tullessa lähemmäksi Tuike itse hilautuu mun vierelle kulkemaan jollen ole sitä vielä ehtinyt siihen pyytää.
Toivottavasti Elli-pikkuinen ottaa mallia ja oppii hyvät tavat Tuikelta, sillä Tuiken kanssa on erittäin mukavaa ja helppoa lenkkeillä, koska se on niin helposti hallittavissa ja on luotettava lenkkikumppani.
 |
| Viisaus korvien välissä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti